Blogit03.05.2021

Kehitetään Introa yhdessä

Olemme parhaillaan luomassa Intron käyttäjien kanssa kehittäjäyhteisöä, jossa Intron käyttäjien ääni pääsee entistäkin enemmän kuuluville. Tarkoituksenamme on kehittää Intron perehdytyssisältöjä alakohtaisesti sekä parantaa Intron toiminnallisuuksia käyttäjien näkökulmasta. Kehittäjäyhteisöön voivat osallistua roolista riippumatta Introa käyttävät henkilöt, jotka kokevat, että heillä on halua kehittää omia perehdytyssisältöjään sekä kiinnostusta olla mukana Intron toiminnallisuuksien kehityksessä.

Kehittäjäyhteisö jakaantuu eri teemojen mukaisiin ryhmiin porrastetusti. Ryhmien aiheissa olemme kuunnelleet asiakkaidemme toiveita ja ensimmäisessä vaiheessa keskitymme Intron perehdytyssisältöjen kehittämiseen. Kehitysryhmien aikana luomme uusia perehdytyssuunnitelmapohjia sekä muuta materiaalia osaksi Introa helpottamaan käyttöönottoa ja perehdytysten kehittämistä eri toimialoilla. Ryhmiä perustetaan asiakastoiveita kuunnellen.

Toisessa vaiheessa ryhmiä laajennetaan Intron toiminnallisuuksien kehittämiseen. Näiden ryhmien pääpaino on ensisijaisesti olemassa olevien toiminnallisuuksien parantamisessa, mutta mahdollisesti myös kokonaan uusien kehittämisessä. Toivotut aiheet liittyvät raportointiin, seurantaan ja arviointiin osana perehdytysprosesseja.

Tiivis yhteistyö käyttäjien kanssa on meille ensiarvoisen tärkeää. Uskomme myös, että kehittäjäyhteisöön osallistuminen tulee olemaan asiakkaillemme antoisa kokemus, sillä se tulee mahdollistamaan hyvien käytäntöjen jakamisen myös asiakkaidemme välillä. Odotamme innolla uudenlaisen yhteistyömuodon käynnistymistä ja perehdytysten kehittämistä yhdessä asiakkaidemme kanssa.

Oletko jo Intron käyttäjä ja haluat mukaan kehittäjäyhteisöön?

Olet lämpimästi tervetullut mukaan jo suunniteltuihin ryhmiin tai voit myös jättää meille oman ehdotuksesi. Kehittäjäyhteisössä mukana oleminen on helppoa ja joustavaa, eikä se vaadi erityisosaamista kehittämistyöstä. Olethan yhteydessä teidän pääkäyttäjään lisätietojen saamiseksi. Nähdään aloituswebinaarissa!

Haluatko parantaa teidän perehdytyksiä ja kokeilla Introa?

Voit nyt kokeilla Intron ilmaisversiota viiden perehdytyksen ajan ja katsoa sopiiko Intro teidän perehdytysprosesseihin. Kuulemme mielellämme kokemuksistasi ja kehitysideoista. Voit rekisteröidä kokeilutilin tai jättää kysymyksesi alla olevista painikkeista.

Rekisteröi Intron ilmainen kokeiluversioota meihin yhteyttä täältä