Tukiartikkeli

Perehdytyksen ajastus

Perehdytyksen voi ajastaa käynnistymään tiettynä aikana tulevaisuudessa. Ajastusta voi käyttää hyödyksi esimerkiksi silloin, kun haluaa perehdytyksen alkavan esimerkiksi oman loman aikana.

Jotta perehdytyksen voi ajastaa alkamaan tiettynä aikana, suunnitelman tulee olla valmis. Kaikissa tehtävissä tulee olla vastuuhenkilö, perehdytettävän tiedot tulee olla kirjattuna ja aloituspäivä asetettuna ja sen myötä myös kaikissa kategorioissa on oltava määräaika.

Perehdytys ajastetaan Muokkaa tietoja -osiossa kohdassa Perehdytyksen ajastus. Tähän Ajastettu perehdytyksen aloitus -kenttään siis asetetaan se päivämäärä, jolloin perehdytyksen halutaan alkavan. Kun perehdytys alkaa, perehdytettävä saa kutsun Introon ja muut perehdytystiimin jäsenet saavat tiedon aloitetusta perehdytyksestä.

Perehdytys käynnistyy automaattisesti valittuna päivänä aamulla kello 7.

Kun ajastuspäivämäärä on asetettu, siitä kerrotaan alareunan sinisessä palkissa.

Jos perehdytyksen alkamisen ajastusta haluaa muuttaa, se onnistuu Muuta ajastusta -painikkeella. Ajastettuun aloitukseen asetetaan uusi päivämäärä ja klikataan Aloita, jolloin päivämäärä muuttuu.

Jos perehdytyksen haluaakin aloittaa heti, kentästä tyhjennetään tieto ja klikataan Aloita, jolloin perehdytys aloitetaan heti.

Jos perehdytyksen ajastuksen haluaa peruuttaa, se onnistuu Muokkaa tietoja -osiossa. Ajastettu perehdytyksen aloitus -kenttä tyhjennetään ja klikataan Tallenna, jolloin ajastus poistuu ja perehdytyksen voi aloittaa itse.