Tukiartikkeli

Perehdytyksen läpikäynti

Kun perehdytys on aloitettu, perehdytys voi käytännössä alkaa. Perehdytyksen aloittamisen yhteydessä perehdytettävä on saanut kutsun Introon ja kaikki perehdytystiimin jäsenet ovat saaneet tiedon uudesta perehdytyksestä, jossa heillä on vastuutehtäviä.

Perehdytystiimin jäsenet huolehtivat itse, että omat vastuutehtävät tulevat perehdytetyksi ajallaan. Jos tehtävä on tekemättä, kun kategorian määräaika umpeutuu, Intro muistuttaa tehtävän vastuuhenkilöä sähköpostitse. Kun tehtävä on käyty läpi perehdytettävän kanssa, tehtävä kuitataan tehdyksi.

Perehdytettävä pystyy seuraamaan perehdytyksen etenemistä ja tulevia tehtäviä kirjautumalla itse järjestelmään. Myös perehdytettävä voi muistuttaa myöhässä olevista tehtävistä.

Punaisella olevat tehtävät ovat myöhässä ja keltaisissa tehtävissä on vielä aikaa jäljellä. Vihreät tehtävät on jo kuitattu valmiiksi.

Tehtävän vastuuhenkilön toteuttaa perehdytyksen uuden työntekijän kanssa parhaaksi katsomallaan tavalla. Vastuuhenkilö tarkistaa, onko tehtävässä alatehtäviä ja linkkejä ja perehdyttää kaikki tehtäväkortissa kerrotut asiat. Tarvittaessa vastuuhenkilö kommentoi tehtävää tai siirtää sitä kategorioissa eteenpäin, jos tehtävää ei pysty perehdyttämään annetun kategorian aikana.

Tehtävän voi kuitata tehdyksi seuraavat käyttäjät: tehtävän vastuuhenkilö, perehdytyksen käynnistäjä ja tiimin omistaja. Jos olet vastuussa vain yhdestä tehtävästä perehdyttäjä tai perehdytettävä -roolilla, et voi kuitata muita tehtäviä tehdyksi, kuin omasi.

Kun kaikki mahdolliset alatehtävät on käyty perehdytettävän kanssa läpi ja kuitattu, koko tehtävän voi merkitä tehdyksi.

Valmiiksi merkitty tehtävä:

Kun kaikki tehtävät on perehdytetty ja kuitattu valmiiksi, perehdytys tulee päättää. Lue lisää perehdytyksen päättämisestä täällä.