Tukiartikkeli

Uutta Introssa - versiopäivitys 19.4.2022

INTRO-perehdytysohjelmistosta on julkaistu uusi päivitysversio. Nyt julkaistu versio sisältää uusia toiminnallisuuksia ja parannuksia.

Uusia toiminnallisuuksia

Perehdytyksen siirtäminen tiimistä toiseen
  • Nyt perehdytyksiä voi siirtää tiimistä toiseen. Tämä koskee luonnoksia sekä käynnistettyjä suunnitelmia. Myös perehdytettävä siirtyy perehdytyksen mukana toiseen tiimiin, mikäli hänellä ei ole muita suunnitelmia käynnissä tiimissä, josta perehdytys siirretään.
Kuntarekryn rajapinnan kautta tulleen perehdytettävän siirtäminen
  • Pääkäyttäjät pystyvät nyt siirtämään Kuntarekryn kautta tullutta perehdytettävää toiselle esihenkilölle. Pääkäyttäjillä on myös näkyvyys kaikkiin rajapinnan kautta tulleisiin henkilöihin. Henkilöitä pääsee tarkastelemaan Tiimit-osion alaosassa sekä Etusivun alaosassa.
Kutsuviestin kielen valinta
  • Perehdytettävän kutsuviestin kielen pystyy valitsemaan kun perehdytyssuunnitelmaa on aloittamassa.

Parannuksia

Raportointi
  • Intron raportoinnin tiedot ajetaan nyt reaaliajassa ja pääsette näkemään esimerkiksi juuri käynnistetyn tai päätetyn perehdytyksen tiedot myös raportointi-osiossa. Aikaisemmin raportointi latasi tiedot silloin, kun raportointinäkymän avasi ensimmäisen kerran päivän aikana. Nyt raportointi siis päivittyy reaaliaikaisesti.
  • Täydennyksiä on tehty myös arviointiosuuteen sekä ulosajettaviin raportteihin.

Tiimi- ja käyttäjähallinta
  • Tiiminäkymän hakutoiminto kohdistuu pelkkien tiimien sijasta myös käyttäjiin organisaatiossa. Hakutoiminnolla pystyy siis etsimään tiimien jäseniä, jolloin tiiminäkymään suodattuu hakuehdot täyttävien käyttäjien tiedot. Aiemmin hakutoiminto kohdistui vain tiimeihin, nyt siis myös tiimeissä oleviin käyttäjiin.
  • Käyttäjäroolien näkymiseen käyttäjillä, joilla on useita eri tiimejä ja rooleja on tehty parannuksia.
  • Perehdytettävien rooli täsmentyy oikeaksi siinä vaiheessa kun hänen perehdytys käynnistetään. Aiemmin perehdytettävän roolina näkyi perehdyttäjä, vaikka perehdytys oli aloitettu.
  • Perehdytyssuunnitelmassa pystyi vaihtamaan perehdytettävää perehdytyksen aloittamisen jälkeen. Päivityksen jälkeen tämä ei enää ole mahdollista, eli perehdytyksen aloittamisen jälkeen perehdytettävän tietoja ei pysty muokkaamaan perehdytyksen kautta. Tietojen muokkaus tapahtuu tässä vaiheessa Tiimit-osion kautta.
Mallipohjat
  • Aikaisemmin Intron yleisien mallipohjien hallinnointi oli näkyvissä kaikille käyttäjille, joilla oli oikeus Mallipohjat-näkymään. Muokkaukset eivät kuitenkaan tallentuneet, jos niitä yritti tehdä. Nyt päivityksen jälkeen vain pääkäyttäjillä on näkyvissä Intron mallipohjien hallinnointiin tarvittavat napit.
  • Aikaisemmin mallipohjan luonnissa tyhjän mallipohjan luonti ei onnistunyt, jos oli ensin valinnut jonkun mallipohjan. Nyt päivityksen jälkeen tyhjän mallipohjan luonti onnistuu riippumatta siitä, onko aiemmin ollut valittuna joku aiempi pohja.

Edellä mainittujen parannusten ja uusien toimintojen lisäksi teimme lukuisia parannuksia yksittäisiin toimintoihin ja nappeihin, jotka näkyvät käyttäjille käyttökokemuksen parantumisena ja sujuvoitumisena. Teimme lukuisia parannuksia myös sellaisiin toimintoihin, jotka eivät näy suoraan käyttäjälle, mutta parantavat kokonaisuudessaan Intron toimintaa.

Samasta kategoriasta

Uutta Introssa - Versio 2.11. – 2.11.1 versiopäivitys 9.1.2024

Intro päivitys 2.11.1 julkaistiin 9.1.2024.

Uutta Introssa - Versio 3.0.0 Versiopäivitys julkaistiin 28.2.2024

Intro päivitys 3.0.0 julkaistiin 28.2.2024.

Uutta Introssa - Versio 3.0.1 Versiopäivitys julkaistiin 11.4.2024

Intro päivitys 3.0.1 julkaistiin 11.4.2024.

Uutta Introssa - 2.7.0 versiopäivitys 27.04.2023

Intron päivitys 2.7.0 julkaistiin Introon torstaina 27.04.2023.

Uutta Introssa - 2.8.0 versiopäivitys 20.6.2023

Intron päivitys 2.8.0 julkaistiin Introon 20.06.2023.

Uutta Introssa - 2.9.0 versiopäivitys 28.8.2023

Intro 2.9.0 päivitys koostuu kolmesta erillisestä uudistuksesta:

Uutta Introssa - 2.6.0 versiopäivitys 06.03.2023

Intron päivitys 2.6.0 julkaistaan Introon maananaina 06.03.2023.

Uutta Introssa - 2.5.0 versiopäivitys 17.1.2023

Introon päivitetään uusi versio 2.5.0 17.1.2023.

Uutta Introssa - Intro kirjautuminen uudistuu 14.12.2022

Intron kirjautuminen on teknisesti uudistettu.…

Uutta Introssa - 2.4.3 versiopäivitys 17.11.2022

Introon päivitettiin uusi versio 2.4.3 17.11.2022.

Uutta Introssa - 2.4.2 versiopäivitys 25.10.2022

Introon päivitettiin uusi versio 2.4.2 tiistaina 25.10.2022. Versio sisältää versioiden 2.4.1 ja 2.

Uutta Introssa - 2.4.0 versiopäivitys 27.9.2022

Introon päivitettiin uusi versio 2.4.0 tiistaina 27.9.2022. Pääpaino 2.4.

Uutta Introssa - 2.3.0 - 2.3.1 versiopäivitys 6.9.2022

Introon päivitettiin uusi versio 2.3.1 tiistaina 6.9.2022.

Uutta Introssa - 2.2.0 versiopäivitys 22.6.22

Introon päivitetään uusi versio 2.2.0 keskiviikkona 22.6.22.

Uutta Introssa - 2.1.1 versiopäivitys 7.6.2022

Introon päivitetään uusi versio 2.1.1 tiistaina 7.6.2022.

Uutta Introssa - versiopäivitys 17.5.2022

INTRO-perehdytysohjelmistosta on julkaistu uusi päivitysversio.

Käyttöliittymäuudistus 30.3 ja seuraava päivitys

Päivitimme Intron käyttöliittymäuudistuksen tuotantoon keskiviikkona 30.3.

Versiopäivitys 8.3.2022

Introon päivitettiin uusi versio 8.3.2022.

Uutta Introssa - versiopäivitys 7.10.2021

INTRO-perehdytysohjelmistosta on julkaistu uusi päivitysversio.

Uutta Introssa - versiopäivitys 8.9.21

INTRO-perehdytysohjelmistosta on julkaistu uusi päivitysversio.

Uutta Introssa: Perehdytettävän uusi käyttöliittymä, uudistunut tehtäväkortti ja perehdytyssisällön hallinta

Olemme julkaisseet nyt uuden version Introsta ja Introsta löytyy nyt useampia uusia…

Uutta Introssa: Introbotti ja perehdytyksen keskeytys

INTRO-perehdytysohjelmistosta on julkaistu uusi päivitysversio.

INTRO:n ruotsinkielinen versio julkaistu

Hyvää ruotsalaisuuden päivää! INTRO-perehdytysohjelmistosta on julkaistu uusi päivitysversio.

Intro Sisältö on nyt Intro Materiaalipankki

Intron lisäosa perehdytysmateriaaleille on kulkenut reilun vuoden verran Intro Sisältö-nimellä.